Facebook post by Rauman Nuorkauppakamari ry

Sanni Tapani, VP3 _Kuka olen: Olen Sanni Tapani ja työskentelen Myynnin ja HR-palveluiden parissa Econia Oy:llä. Elämääni rytmittää tiukasti aikataulutettu kalenteri, enkä varsinaisesti ole tottunut olemaan aloillani. Nautin haasteista ja pyrin aina kehittämään itseäni. Pidän haasteista ja hyppäämistä tuntemattomienkin asioiden pariin. En ikinä lopeta mitään kesken minkä olen luvannut hoitaa ja olen äärimmäisen tiukka itseäni kohtaan. Yksi isoimmista arvoistani on perhe, jonka kanssa pyrin viettämään paljon aikaa. Urheilen säännöllisesti, nautin hyvästä ruuasta ja viinistä sekä musiikista. Olen mukana monessa erilaisessa musiikkiporukassa ja projektissa. _Hallitusvirkani: Olen VP3 eli toimin kamarin koulutusvastaavana. Järjestän jäsenistölle erilaisia koulutuksia. Lisäksi etsin mielenkiintoisia yritysvierailukohteita ja uratarinoita jäsenille jaettavaksi. Jos sinulle tulee mieleen jotain mistä olisi kiva saada koulutusta niin laita viestiä ja katsotaan mitä keksitään. Erityisesti jos sinulla on jotain omaa osaamista niin laitetaan kalenteripäivä varaukseen! _Parasta Nuorkauppakamarissa: Kamarissa parasta on ehdottomasti kokemukset, joita olen saanut kokea upeiden saman henkisten ihmisten parissa. Kokeilukulttuuri, rohkeus kokeilla uutta ja tekemiseen luottaminen ovat mahdollistaneet projekteja ja reissuja, joita fiilistelen ja muistelen vielä pitkään.