Facebook post by Rauman Nuorkauppakamari ry

Noora Pylkkänen, Lio _Kuka olen: Moikka, olen Noora ja työelämässä toinen @konepajasiskot . Tykkään tehdä listoja, olivat ne sitten kauppalistoja, ruokalistoja, to do-listoja yms. ja kun ne laittaa exeliin niin maailma on valmis. Pyrin pitämään langat käsissäni ja hallitsemaan kaikkea, olen siis kontrollifriikki enkä voi sietää yllätyksiä. Ihan tylsä nipottaja en kuitenkaan ole, vaan innostun helposti ja nauran huonoille vitseille. Haaveilen talvista auringon alla ja välillä myös kesämökistä. Pienenä halusin (näyttelijän, laulajan, julkkiksen ja muotisuunnittelijan lisäksi) parturikampaajaksi. Usein väkerrän omiin hiuksiini lettikampauksia, ihan vaan omaksi ilokseni. Ja olen niin onnellinen, kun saan kokousreissuilla laittaa myös ystävien hiuksia. Perheeseeni kuuluu aviomies, kaksi kouluikäistä poikaa ja kaksi koiraa. Arki pyörii lähinnä poikien harrastusten ympärillä ja aika usein minut tavoittaakin parhaiten jäähallilta. Lisäksi harrastan toisen koiran kanssa nose work:ia. Ja jos aikaa vielä jää niin teen tiktok videoita. _Hallitusvirkani: Hallitusvirkani on tiedottaja eli LIO. Vastaan kamarin sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä yhdessä puheenjohtajan kanssa ja toimitan kamarimme lehden, Vähäne awiisi kahdesti vuodessa. Kerään mediaosumat ja vastaan yhteydenpidosta muiden kamareiden tiedottajiin. _Parasta Nuorkauppakamarissa: Ihmiset. Yhdessä tekeminen, onnistuminen ja kokeminen. Tässä porukassa ääneen sanottu ajatus saattaa johtaa johonkin aivan mielettömän huikeaan.