Maailman paras koulutuspäivä

Maailman paras koulutuspäivä järjestetään tänä vuonna ”Näkökulman vaihtamisen taito” –teemalla.

Koulutuspäivän aikana käydään läpi mm. sitä, että miten ymmärrämme sekä itseämme että muita ihmisiä entistä paremmin. Usein kun pohdimme tai teemme asioita, lähdemme liikkeelle omasta perusnäkökulmastamme eli siitä, joka motivoi meitä itseämme. Se, mikä on meille luontevinta, ei kuitenkaan aina ole tilanteen kannalta viisainta. Koulutuspäivän tarkoituksena on herättää ajatuksia mm. siitä, että miten johdan itseäni, miten haluan elää, mitkä ovat minun elämälleni tärkeimpiä asioita tai visioitani, sekä minkälaista vuorovaikutusta haluan toisten ihmisten kanssa harrastaa.

Maailman parhaan koulutuspäivän kouluttajaksi saapuu reposaarilainen JP Jakonen. JP on filosofian maisteri, kolmen lapsen isä, filosofi, kirjailija, yrittäjä, valmentaja, hevibändin vokalisti, podcast-tuottaja, elokuvataiteen ja viskin rakastaja sekä hyvien kirjojen ystävä.

JP auttaa omien sanojensa mukaan ihmisiä ylittämään itsensä työelämässä. JP on toiminut lukuisten yritysten parissa, ja on viimeisimmän vuoden aikana sparrannut mm. Eurajoen Säästöpankin johtoryhmää sekä yksilöinä että kollegiona.

Lisätietoa JP Jakosesta: https://www.stressivapaajohtaja.fi/

Päivän aikataulu:
9.00 aloitus Säästöpankin tiloissa osoitteessa Kauppakatu 2.
12.00 lounas pankin alakerrassa.
16.00 koulutus loppuu ja siirtyminen saunatiloihin.

Saunatilat ja loppupäivän tarkempi ohjelma infotaan myöhemmin. Päivän koulutusosio on maksuton. Mahdollinen omakustannehinta illan osuudesta selviää myöhemmin iltaohjelman tarkennuttua.

Ilmoittautumiset 31.5.2019 mennessä joko osoitteeseen arto.lilja@saastopankki.fi. Muistathan ilmoittaa mahdolliset allergiasi ilmoittautumisen yhteydessä.

”Arvokkainta maan päällä on ihmisten persoonallisuus”

« takaisin listaukseen